Infra 2009 Infrajohtamisen tulevaisuuspäivä
Nordic Guarantee Suomen sivuliike osallistui Infra 2009 -tapahtumaan 2009-03-05. Tapahtuma järjestettiin neljättä kertaa peräkkäin Vanhassa Satamassa, Helsingissä.
Infra 2009 -tapahtuma on yksi merkittävimmistä ammattilaisille tarkoitetuista infra-alan tapahtumista Suomessa. Tapahtuma on hyvä verkottumispaikka alan toimijoille. Tänä vuonna osallistujia oli lähes 600, pääasiassa tilaajien edustajia. Useissa seminaareissa käsiteltiin infra-alan tulevaisuutta ja infrajohtamisen ajankohtaisia kysymyksiä, kuten ”älykästä yhteiskuntaa”. Infrapoliittisen iltapäivän pääpuhujana oli liikenne- ja viestintäministeri Anu Vehviläinen.
Iltapäivän aiheena piti olla ympäristökysymykset, mutta shown varasti vallitseva taloustilanne. Puheessaan ministeri Vehviläinen viittasi finanssikriisiin ja hallituksen toimenpiteisiin sen vaikutusten pehmentämiseksi. Hän totesi, että meidän on nähtävä kriisin yli. Vallitseva tilanne on tuskallinen, mutta se menee aikanaan ohi. Hän korosti, että ympäristökysymyksiä ei pitäisi jättää huomiotta tämänhetkisistä rahoitusvaikeuksista huolimatta.
Merkittävä osa Nordic Guaranteen asiakaskunnasta on maa- ja vesirakentajia. Nordic Guarantee on myös Infra r.y.:n yhteistyöjäsen. Maa- ja vesirakentamisen projektit työllistävät merkittävän määrän yrityksiä ja ihmisiä Suomessa.
